|
|
|
Historia
Elsi Komu:
Aloitus
Runon Ystävät –yhdistys perustettiin pakkaspäivänä 26. tammikuuta 1997 lämpimässä tunnelmassa.
Opintotoiminnan Keskusliiton toimistossa Joensuussa Rantakatu 7 B 14:ssa oli 17 asiasta innostunutta (liite 1). Kokouspöytäkirjan mukaan ”todettiin, että lausujien yhdistyksen perustaminen on paitsi kannatettava ja tarpeellinen, myös iloinen hanke.”
Jo aiemmin, noin kymmenisen vuotta siitä taaksepäin, oli Anna-Liisa Alangon aloitteesta suunniteltu yhdistystä, mutta hankkeelle ei löytynyt silloin käytännön toimihenkilöitä ja idea raukesi.
Yhdistyksen nimeksi tuli useiden vaihtoehtojen joukosta Runon Ystävät. Nimi oli Aino Lehtosen ehdotus. Pöytäkirjan mukaan keskusteltiin myös siitä, kirjoitetaanko nimen jälkimmäinenkin osa – ystävät – isolla. Päätökseksi tuli, että ”nimi on juhlavampi ja erottuu paremmin muusta tekstistä, kun käytetään isoja alkukirjaimia kummassakin sanassa”.
Yhdistykselle laadittiin säännöt. Sen kakkospykälän mukaan ”tarkoituksena on kehittää ja ylläpitää lausuntaan ja vastaavaan esiintymiseen liittyvää harrastustoimintaa sekä tukea jäsentensä yksilöllisiä ilmaisuun liittyviä kehittymispyrkimyksiä”. Yhdistysrekisteriin hakeuduttiin jo saman vuoden syksyllä.
Suomen Lausujain Liiton yhteisöjäseneksi liityttiin myös välittömästi.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin koollekutsuja Elsi Komu. Muut ensimmäisen hallituksen jäsenet olivat Veli-Jaakko Frantzi, Pirkko Järvelin, Vuokko Pakarinen ja Riitta Papunen.
Toimintaa
Ensimmäisen toimintasuunnitelman mukaan Runon Ystävät lähtee toteuttamaan sääntöjensä mukaista toimintaa ”harkitsevin ja varovaisin askelin”.
Runokahvilatoiminta – joka edelleen on jo yleisönsä löytäneenä keskeinen toiminnan muoto – pistettiin heti pystyyn. Niin pian kuin julkisuuteen tuli asiasta tieto, usea eri yrittäjä otti yhteyttä ja tarjosi esiintymispaikkaa. Kahvila Helennassa kokoonnuttiin alkuvuosina, sitten Carelicumin kahvilassa ja vuodesta 2001 pääkirjaston Muikku-salissa. Illat ovat talvikausina noin kerran kuussa teemoja ja vastuuhenkilöitä vaihdellen. Yleisömäärä on 10 - 60 henkilöä.
Kaksi kertaa kesää kohti kiivetään Joensuun torilavalle kepeähköllä ohjelmalla.
Kaupungin kulttuuritoimen elokuun lopun Joen Yön tapahtumassa on toteutettu yhtä kertaa lukuun ottamatta joka vuosi yleisön runotoiveita Tämän runon haluaisin kuulla –tilaisuudessa, joka kerää salin vähintään liki täyteen, ellei välillä ylikin.
Perinteiseksi ohjelmaksi on muodostunut joulun lähellä esitetty Ilosanoma, jouluevankeliumi murteilla. Sen esityspaikkoina ovat olleet ev.lut. ja ort.kirkon edustat, kaupungintalon sisäpiha ja viimeksi Taitokorttelin Kauppaneuvoksen kahvilan ulkoterassi.
Muutamia luentoja on järjestetty, FT Anna-Liisa Alanko puhui (1998) Immi Hellenin runoudesta, FT Eija Komu Aale Tynnistä (1999) sekä pohjoiskarjalaisista runoilijoista (2005) ja logoterapeutti Markku Kailaheimo Leinon lyriikasta (1998) ja Kiven lyriikasta (1999). Maakunnan runoilijoita on saatu kutsuttuina paikalle kaksi kertaa.
Yhdistyksen 5-v.tapahtuma oli runokavalkadi Lausujaiset, jossa esiintyjät saivat yleisön ja raadin edessä palautetta. Raadissa olivat lausuntataiteilijat Anna-Liisa Alanko ja Martti Mäkelä sekä teatterinjohtaja Kimmo Lavaste ja kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen.
Paitsi itse järjestetyissä tilaisuuksissa, yhdistyksen lausujajäseniä on pyydetty esiintymään lukuisiin tilaisuuksiin eri järjestäjien toimesta. Esimerkkeinä järjestöjen vuosijuhlat, koulutusseminaarit, pikkujoulut, avoimien ovien päivät. Esiinnytty on juhlasalien lisäksi mm. niin ravintoloissa kuin vanhainkodeissa, tavaratalossa, satamassa, metsänäyttelyssä, Wanhan kaupungin päivässä. Lisäksi esiintymispyyntöjä tulee yksityisiin perhejuhliin kuten häihin, hautajaisiin, syntymäpäiville. Valmistautumisaika on monesti liian lyhyt. Joskus toiveita esitetään teksteistä ja esiintyjistä. Tai sitten annetaan ohjeeksi luottaa omaan harkintaan. Ilahtuneena runolle annetusta asemasta monissa elämän vaiheissa olemme vastanneet pyyntöihin niin hyvin kuin resurssit ovat sallineet.
Jäsenistöstä lähes puolet esiintyy, toiset hyvin usein, toiset harvemmin. Yhdistyksen sisällä on kokoontunut myös sekä tapahtumakohtaisia että pysyvämpiä esiintyjäryhmiä.
Kilpailuja, runoiltoja
Esiintyjäjäseniä on palkittu, asetettu kärkisijoille tai vähintään kelpuutettu finaaliin Rautalammin Eino Leino –lausuntakisassa (Anja Koivunen, Aino Lehtonen, Margareta Malm, Jarmo Mäkelä ja Vuokko Pakarinen), Runosuu-tapahtumassa
(Pirkko Järvelin ja Ilkka Tahvanainen), Poetry Slam-kilpailussa (Anja Koivunen, Elsi Komu, Ulla Parviainen ja IlkkaTahvanainen) sekä Rengon huumorirunokisassa (Elsi Komu).
Runon Ystävät oli 2006 Kajaanin Runoviikon Maakunnat kohtaavat-ryhmäkilpailun finaalissa.
Omia runoiltoja ovat valmistaneet Pirkko Järvelin, Anja Koivunen, Elsi Komu, Margareta Malm, Heidi Mutanen, Jarmo Mäkelä, Silja Nuutinen, Riitta Papunen ja Ilkka Tahvanainen.
Koulutus
Koulutus on koettu tärkeäksi. Yhdistyksen järjestämillä Joensuussa pidetyillä kursseilla ovat kouluttajina olleet Iiro Kajas, Inkeri Kivimäki, Martti Mäkelä ja Kaija Pakarinen. Lisäksi esiintyjäryhmille ovat ohjausta antaneet Anna-Liisa Alanko, Tuire Hindikka, Annikki Limatius-Toivanen, Marja-Liisa Lintunen, Aino-Kaarina Mäkisalo, Eilakaija Sippo ja Elina Ström. Ulkopuolelle jää vielä yksilökohtainen ohjausapu.
Loppuvuodesta 2006 aloitettiin yhdistyksessä työpajamuotoinen koulutus Jarmo Mäkelän johdolla.
Jäsenet ovat osallistuneet myös Suomen Lausujain Liiton, Kuopion kesäyliopiston Rautalammin kesän sekä talviaikaan kansalaisopistojen kursseille. Yhdistys on tukenut pienillä avustuksilla koulutukseen hakeutuneita jäseniä.
Yhteistyö ja suhdetoiminta
Yhteistyötä vieraillen ja esiintyen, puolin ja toisin, on tehty Kainuun Lausujien sekä Vaara-Karjalan Kansalaisopiston Impivaara-ryhmän kanssa.
Yhteistyökumppaneista toiminnan järjestelyissä mainittakoon mm. Ukri, Joensuun seudun kansalaisopisto (ent. Joensuun Vapaaopisto), Joensuun kaupunginkirjasto, PKO, seurakunnat sekä Suomalainen Kirjakauppa.
Suhteet tiedotusvälineisiin ovat olleet hyvät. Yhdistys on saanut yleensä hyvin toimintaansa esille lehdissä, paikallisissa radioissa ja tv:ssä.
Yhteenkuuluvuuden henkeä yhdistyksessä on lisätty rennoilla jäsentilaisuuksilla, joita ovat olleet mm. pikkujoulut sekä retket (mm. Kajaanin Runoviikoille, kesäteattereihin). Yhteinen harrastus yhdistää. Näin kirjoitti eräs jäsen vuoden 2006 kesän alussa: ”Runon siivillä ratsastettiin/pitkän pimeän talven läpi,/ siitä yhdessä voimia saatiin/ ja yhdessä talvesta selvittiin.// - - Mutta haikean olon tuo ero tää, kun emme kuukausittain nää./ Vaan ehkä tori tuo yhteen meitä,/ joten en kaikkea toivoa heitä!”
Talous
Runon Ystävät toimii suhteellisen pienellä budjetilla. Tulolähteinä ovat olleet äsenmaksut (v. 2006 maksavia jäseniä 52), kirpputorituotot ja esiintymistulot. Avustuksia yhdistys on hakenut ja saanut harvoin.
Eteenpäin
Pohjoiskarjalaisessa, eri toten joensuulaisessa kulttuurikentässä Runon Ystävät ry on paikkansa saanut. Tulevaisuus aukeaa mahdollisuuksia täynnä. Runon myötämäessä myös harrastajalausujien on haasteellista lasketella.
Puheenjohtajat, sihteerit, hallituksen jäsenet ja toimikunnat
Puheenjohtajat:
Elsi Komu 1997 - 2001
Heidi Mutanen 2002 -
Sihteerit:
Veli-Jaakko Frantzi 1997 - 1998
Pirkko Järvelin 1999 – 2002
Anja Koivunen 2002 (hallituksen ulkopuolelta)
Jarmo Mäkelä 2003
Aino Lehtonen 2004
Jarmo Mäkelä 2005
Ritva Mikkonen 2006 –
Hallituksen muina jäseninä ovat olleet 1997 Pirkko Järvelin, Vuokko Pakarinen ja Riitta Papunen, 1998 Pirkko Järvelin, Heidi Mutanen ja Riitta Papunen, 1999 Heidi Mutanen, Silja Nuutinen ja Ilkka Tahvanainen, 2000 Heidi Mutanen, Silja Nuutinen ja Ilkka Tahvanainen, 2001 Heidi Mutanen, Silja Nuutinen ja Ilkka Tahvanainen, 2002 Elsi Komu, Jarmo Mäkelä ja Ilkka Tahvanainen, 2003 Elsi Komu, Raimo Reinikainen ja Pirjo Tenhunen, 2004 Elsi Komu, Ilkka Tahvanainen ja Pirjo Tenhunen, 2005 Elsi Komu, Ilkka Tahvanainen, Pirjo Tenhunen ja Kaija Tiainen sekä 2006 Pirkko Järvelin, Marjatta Hakanen, Elsi Komu, Jarmo Mäkelä, Pirjo Tenhunen ja Ilkka Tahvanainen.
Runokahvilatoimikunta, 4-6 jäseninen, on valittu vuosikokouksessa vuosi kerrallaan. Se on suunnitellut teemat, päättänyt esitys- ja harjoitusajoista, valinnut keskuudestaan kullekin runokahvilaillalle vastuuhenkilön sekä hoitanut tiedotuksen, tilaisuuksien kulun ja paikan järjestelyt.
Lisäksi on ollut työryhmiä vastaamassa kertaluontoisista tapahtumista.
Runon Ystävät ry:n perustavan kokouksen, 26.1.1997, osanottajat
Vieno Auvinen (kuollut v. 2001)
Merja Flink
Veli-Jaakko Frantzi
Pirkko Järvelin
Elsi Komu
Aino Lehtonen
Helena Niemeläinen
Ritva Mikkonen
Vuokko Pakarinen
Riitta Papunen
Toini Parikka (kuollut v. 2007)
Taimi Rautio
Pirkko Ronkainen
Silva Tedre
Aili Tihveräinen
Helli Tikka
Rauni Ylärinne
Takaisin
|
|
|