Säännöt
Runon Ystävät ry:n säännöt
1 § Nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Runon
Ystävät ry.
Yhdistyksen kotipaikka on
Joensuu..
2 § Tarkoitus ja toiminta
Yhdistyksen tarkoituksena on
kehittää ja ylläpitää lausuntaan ja vastaavaan esiintymiseen liittyvää harrastustoimintaa
sekä tukea jäsentensä yksilöllisiä ilmaisuun liittyviä kehittymispyrkimyksiä.
Tarkoituksensa
toteuttamiseksi yhdistys
-järjestää
koulutusta jäsenilleen ja muille asiasta kiinnostuneille
-valmistaa
runo- ja muita ohjelmakokonaisuuksia
-järjestää
yleisötilaisuuksia omille ohjelmilleen
-pitää
esillä ja vireillä lyriikan ja muun kirjallisuuden sekä sitä lähellä olevien
puheviestinnän ja esittävän taiteen aloja tehden myös yhteistyötä kyseessä
olevien alojen edustajien kanssa
Yhdistys on oikeutettu
toimintansa tukemiseksi ottamaan vastaan lahjoituksia, testamentteja
asianomaisella luvalla järjestämään keräyksiä ja arpajaisia. Yhdistys voi myös
omistaa kiinteistöjä ja arvopapereita.
3 § Jäsenet
Yhdistyksen jäsenet ovat
henkilöjäseniä. Jäsenet hyväksyy hallitus. Jäsenellä on oikeus erota
yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen
puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa
pöytäkirjaan merkittäväksi.
Jäseniltä perittävästä
vuotuisesta jäsenmaksusta päättää vuosikokous. Yhdistyksen ainaisjäseneksi
hyväksytään henkilö, joka yhdellä kertaa suorittaa jäsenmaksun
kymmenkertaisena.
Hallituksen esityksestä voi
vuosikokous kutsua yhdistyksen kunniajäseneksi henkilön, joka on erityisesti
ansioitunut yhdistyksen toiminnassa. Kunniajäsen on vapaa jäsenmaksuista.
Yhdistyksen jäsenluetteloa
pitää hallitus.
4 § Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa
hallitus, johon kuuluu viidestä - seitsemään (5-7) jäsentä puheenjohtaja mukaan
lukien. Vuosikokous valitsee puheenjohtajan ja muut hallituksen jäsenet.
Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin, rahastonhoitajan
ja mahdolliset muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu
puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun
he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä
sitä vaatii.
Haalitus on päätösvaltainen
, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja
mukaan luettuna on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella
ääntenenemmistöllä. Äänien mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide,
vaalissa arpa. Kokouksista pidetään päätöspöytäkirjaa.
5 § Yhdistyksen nimen
kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä yhdistyksen sihteerin
tai rahastonhoitajan kanssa.
6 § Tilit
Tilinpäätös tehdään
kalenterivuosittain. Tilinpäätös on annettava tilintarkastajalle viimeistään
kolme (3) viikkoa ennen vuosikokousta; ne on palautettava hallitukselle
kirjallisen lausunnon kera vähintään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.
7 § Yhdistyksen kokousten
koollekutsuminen
Yhdistyksen kokoukset kutsuu
koolle hallitus. Kutsu kokoukseen julkaistaan neljätoista (14) päivää ennen
kokousta yhdistyksen päättämässä sanomalehdessä.
8 § Yhdistyksen kokoukset
Yhdistyksen vuosikokous
pidetään helmi-maaliskuussa. Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1) kokouksen avaus
2) valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
pöytäkirjantarkastajaa ja ääntenlaskijaa
3) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4) hyväksytään kokouksen työjärjestys
5) esitetään yhdistyksen vuosikertomus, tilinpäätös ja
tilintarkastajien lausunto
6) päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja
vastuuvapauden myöntämisestä
7) vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio
sekä jäsenmaksun suuruus tulevalle toimintakaudelle
8) valitaan hallituksen puheenjohtaja
9) valitaan hallituksen muut jäsenet
10) valitaan kaksi
tilintarkastajaa ja heille kaksi varahenkilöä
11) käsitellään
muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli yhdistyksen jäsen
haluaa saada jonkin asian vuosikokouksen käsiteltäväksi, on hänen siitä
ilmoitettava kirjallisesti hallitukselle neljä (4) viikkoa ennen vuosikokousta.
Yhdistyksen päätökseksi
tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten
mennessä tasan ratkaisee vaaleissa arpa, muutoin päätökseksi tulee kokouksen
puheenjohtajan kannattama mielipide.
9 § Sääntöjen muuttaminen
ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen
muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa
vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen
purkamisesta.
Yhdistyksen purkautuessa
käytetään sen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkautumisesta
päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi
käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.
Nämä säännöt on hyväksytty
perustavassa kokouksessa 26.1. 1997 Joensuussa. Patentti- ja rekisterihallitus
on hyväksynyt tämän yhdistyksen merkittäväksi yhdistysrekisteriin Helsingissä
8.9. 1997. Rekisterinumero on 170951. Toimistopäällikkö Kari-Pekka Helminen.
Sääntömuutos 4 § rekisteröity 6.7. 2006. Kaarina Holppi-Jääskeläinen.
Takaisin
|